tiistai 20. maaliskuuta 2012

Thaimaan terveiset+hieman meikkiasiaa myös:)


Terveiset ihanan aurinkoisesta Thaimaasta!

Aikomuksenihan oli kirjoittaa blogia matkalta muutamaan otteeeseen, mutta se osoittautui mahdottomaksi sen vuoksi että saimme nauttia internetin ihanuuksista vain kolmisen päivää. Tämän jälkeen nettimme ei toiminut ja vastaanotosta kysyttäessä saimme aina saman vastauksen; maybe tomorrow. Nyt kuitenkin lomakuulumisia meikkijuttuja unohtamattaJ

Lomamme lähti hieman ikävästi käyntiin, koska poltimme itsemme jo ensimmäisenä aamuna auringossa. Olimme hotellilla jo aamulla kahdeksalta ja huoneen saimme vasta yhdeltä. Lentomatkasta väsyneinä menimme aurinkotuoleihin lepäämään ja heräsimme parin tunnin päästä hirveään auringon porotukseen. Siinä ajassa iho tietysti kerkesi palamaan, koska aurinkorasvat olivat vielä matkalaukussa :(

Asustimme Krabilla Ao Nangin rannan läheisyydessä, mutta reissasimme lähes kaikki lähisaaret ja Similanilla kävimme telttailemassa ja snorklaamassa merikilpparin,haiden, rauskujen, värikkäiden kalojen, meduusojen, mustekalojen jne kanssa. Itseasiassa emme kerinneet käydä omalla rannalla muuta kuin ottamassa veneen muualleJ

Thaimaa on kyllä aivan upea maa, mutta en voinut ajatella kuin sitä miten paljon turismi on sitä paikkaa pilannut. Todella paljon ihmiset roskastavat, keräävät simpukoita mukaansa, joka horjuttaa luonnon tasapainoa ja veneet joilla ihmisiä kuskataan saastuttavat.  Joissain paikoissa snorklaamassa käydessäni miettisin, että miltäköhän ne korallit ovat näyttäneet muutama kymmenen vuotta sitten, koska nyt näyttivät jokseenkin kuolleilta. Internetin syövereistä löytyykin tietoa siitä mikä on yksi todella iso tekijä korallien tuhoutumiseen; synteettiset aurinkorasvat!! Ja miettikää miten paljon niitä veteen liukenee, kun Thaimaassa käy vuosittain varmaan miljoonia ihmisiä uimassa synteettiset aurinkorasvat ihollaan.

Kaikkein kauneinta Thaimaassa oli nuo kaukaiset Similan saaret, koska siellä ei ole ole niin paljon turisteja ja ymmärtääkseni luonnonsuojelukohde tmv. Vesi on sinistä, hiekka valkoista, puhdasta, kaunista.  Jos haluaa kokea aitoa luonnonkaunista Thaimaata, kannattaa ehdottomasta käydä Similanilla. Ja seikkailua halutessaan ottaa yöpyminen teltassaJ

Postailin ennen matkalle lähtöä tuotteista joita aion ottaa mukaan ja jotkut niistä olikin sellaisia joita en ollut testannut ennen. Täytyy sanoa, että tuli täysin oikeat tuotteet mukaan!
Lovean aurinkovoiteesta tarvitsee ainakin ensimmäisen viikon suojakertoin 50:ntä, ja siitä sitten seuraavan viikon riittääkin jo 30:ntä. Otin Lovean aurinkovoiteen mukaan Kyproksen matkalle viime lokakuussa, ja käytin sitä koko viikon poikani kanssa ja nyt käytin viikon Thaimaassa kaverini kanssa, ja vieläkin sitä jäi hieman. On siis todella riittoisaa, koska levittyy niin hyvin.

Auringonoton jälkeen käytin Lovean after sunia, joka oli myös todella riittoisaa ja hyvin levittyvää, hieman geelimäistä. Viilentää ja kosteuttaa ihoa auringonoton jälkeen ja ehkäisee ihon kesimistä.  Ja tätähän voi käyttää myös loman jälkeen kosteusvoiteena koko vartalolle jos haluaa, kun tässä on tää ihana tuoksuJ

After sunin jälkeen syötin ihoon vielä lisää kosteutta Lovean kuivaöljyllä, auringossa kun tuo iho pakkaa kuivumaan jonkin verran. Sen jälkeen kun sai hieman väriä iholle, aloin käyttämään Acorellen kuivaöljyä, jossa on kimalletta, ja siitä tuli mielettömän kauniin näköinen iho, se vaan hohti ja kimalsi yössä, aivan ihana! Ihosta ei tullut mitenkään glitterisen tai hileisen näköinen, vaan suorastaan säkenöivän upea! Kokeilin myös hiuksiin, toimii!

Rannalla ollessani en käyttänyt meikkituotteita, mutta olen kyllä monesti aikaisemmin käyttänyt mineraalipohjaa, koska siitä saa vielä lisäsuojaa aurinkoa vastaan.  Tällä matkalla kuitenkin meikkasin vain iltaisin ennen syömään lähtöä.

Meikkaukseni koostui joka päivä samoista jutuista:
Thaimaassa käyneet tietävät, että siellä ovat illat ja yötkin ovat hikisiä. Pohjustin siksi ihoni Barefaced Beautyn viimeistelypuuterilla, siihen päälle mineraalipohja ja sitten vielä viimeistelypuuteria. Näin pohja pysyi paikallaan hikisissäkin olosuhteissa. Poskille Barefaced Beautyn Sunkissed angel bronzeria, poskipäille ja kulmaluulle Golden goddess shimmeriä, hieman ripsiväriä, Zuiin nude huulipunaa ja Barefaced Beautyn cherry blossom huulikiiltoa (tosin joinain päivinä toimi hyvin myös yksistään Juicy peach huulikiilto.)

Ja tässähän huomaa taas todella hyvin miten mineraalipohja peittää, jepjep!:)


Ihan ehdottomat ehdottomat kesähittituotteet on tuo bronzeri ja shimmeri, en voi tarpeeksi ylistää! Ja huulikiillot tietysti aina, ei pääse huuletkaan palamaan, kun huulikiilto suojaa.

Täällä Turussa ainakin alkaa olemaan kevät pitkällä, toivo kesästä herää taas ja energia lisääntyy kasvavan valon määrän myötä, Ihanaa!

Oikein energistä ja valoisaa loppuviikkoa!

<3: Mona

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa kun kommentoit! :)